24h junnugolfille Dressed by Abacus

24h junnugolfille on extreme-henkinen tapahtuma, missä innokkaat golfarit tukevat junioritoimintaa golfaamalla 24 tuntia putkeen. Jokaisesta vuorokauden aikana saadusta par-tuloksesta tai paremmasta kilahtaa rahaa oman seuran junnukassaan.

Vuonna 2013 Pirkanmaalla alkunsa saanut idea on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt vuonna 2015 projekti on tuottamassa huikeat 250 000€ suomalaisen juniorigolfin hyväksi.

Abacus vaatetutti juhannuksen jälkeisellä viikolla järjestetyn tapahtuman pelaajat teknisillä Stance- ja Oliver pikeepaidoilla.

Kiitos kaikille seuroille, järjestäjille sekä ennen kaikkea urakkaan osallistujille pelaajille. Teitte hienoa työtä suomalaisen junnugolfin hyväksi!

Lisää valokuvia ja tunnelmia löytyy Twitteristä hashtagillä #24hgolf

 

Abacus Scramble kisailtiin Tawast Golfissa

Abacuksen kesän ensimmäinen kilpailu, Abacus Scramble, kilpailtiin Tawast Golfissa sunnuntaina 24.5. Aurinkoisessa säässä järjestettyyn kilpailuun osallistui mukavat 57 kisaparia, jotka saikin nauttia päivän aikana mukavasta tunnelmasta ja loistokuntoisesta kentästä.

Tasoituksellisen kisan voittotulos oli 63 lyöntiä. Voittajajoukkueessa pelasivat Pasi Lamu ja Marko Salonen. Toiseksi, tuloksella 65, pelasivat Harri Mäenpää ja Jari Varmiola. Kolmanneksi tuli samalla tuloksella Jarmo ja Jesse Tuominen. Tasoituksettoman kilpailun voittivat tulokselle 66 (-6) kaksikko Vesa Rontu ja Marko Helén. Kärkijoukkueet saivatkin palkinnoiksi hienoista suorituksistaan mm. Abacus laukkuja ja muita Abacus-tuotteita. Onnittelut voittajille!

Kiitos kaikille osallistujille mukavasta tapahtumasta sekä suuri kiitos myös Tawast Golfille loistavista järjestelyistä!

Tawast Golf Abacus Scramble 2015-voittajat rivissä. Kuva: Tawast Golf
Tawast Golf Abacus Scramble 2015
Kuva: Tawast Golf

 

WS Golfpallot menestyi Golf Digestin Hot Listillä

Kaikki Wilson Staff pallot (Dx2 Soft, Dx3 Spin ja FG Tour) saivat kultaisen merkinnän Golf Digestin Hot Listissä! Wilsonin pehmeistä ja suorituskykyisistä palloista löytyy sopiva vaihtoehto kaikentasoisille pelaajille.

Rotorilta voit hankkia Wilson-golfpallot yrityksesi logolla. Ole yhteydessä myyntiimme, niin hoidetaan palloasiat pikemmiten kuntoon.

Rotorin uudet kotisivut on avattu!

Tervetuloa Rotorin uusituille kotisivuille. Sivujen uudistuksen päätarkoituksena on, että sivustolla vieraileva löytää selkeästi ja kattavasti tietoa Rotorin edustamista merkeistä ja palveluista.

Kuulemme mielelellämme palautetta uusista kotisivuistamme, voit laittaa sitä yhteystietolomakkeen kautta.